Virtuaaliset päiväkahviturinat

Mun puhelin ei ole vielä tullut!!!! Ajattelin jo, että se olisi eilen... mutta eilen tuli vasta ilmoitus, että se on lähetetty. Inhoan tuota mun vara-Samsungia niin paljon, että sitä ei oikein kiinnosta edes räplätäkään. 

Mua jotenkin hetkellisesti huvitti eilen tekniikkaepisodi: äitini oli käymässä Ikeassa, ja kysyi, että tarvitsenko sieltä jotain. Olen ollut aina ylpeä siitä, että tässä huushollissa ei ole yhtään mitään Ikeaa, koska jumankekka vastustan syvästi sitä kaikkea hemmetin kokoamista. Ja sitä, että kaikki kodit ovat toistensa (vaaleita) kopioita. Mutta kun nyt sattui olemaan siellä ja olin melkein itsekin lähdössä ostamaan yhtä kattolamppua, joka yhdestä huoneesta puuttui edelleen yli vuoden asumisen jälkeen tässä uudessa asunnossa, niin menköön - joo, joku kattolamppu. Tsekkasin sitten nopeasti nettisivujen lampputarjonnan, mutta en jaksanut [osannut] kirjoitella viestiä vara-Samsullani, niin sanoin, että ota nyt joku vaan. Mutsi sitten lähetteli älypuhelimellaan kuvaviestejä WhatsAppin kautta, että mikä olisi sopiva. Tavallaan vaikka hän on "vasta" vähän päälle 60-vuotias, niin sitä aina ajattelee, että tietyn iän jälkeen pitäisi vain olla ihan tampio tekniikan kanssa. Mutta ei mun äitini. Hän lähettelee sähköposteja, liitetiedostoja, skannailee, tulostaa ja surffaa netissä ihan kuin kaikki muutkin - isäni sen sijaan, joka on ollut koko ikänsä töissä teknisellä alalla, tuskin osaa lähettää edes sähköpostia (ainakaan hän ei ole sellaista koskaan lähettänyt). Toisaalta taas kyllä mun mummollakin, joka on nyt jo sen verran reilusti yli 90-vuotias, että ikä taitaa pyöristyä lähemmäs sataan, on kännykkä ainoana puhelimena. 

Itsekin piti pitkästä aikaa lähettää mitään postissa. Olen ihan rakastunut Itellan - rakas Posti tule pian takaisin -  yrityksille tarkoitettuun Verkosto-palveluun. Siellä voi tulostaa mm. suoraan pakettikortit ja  mikä parasta - tilata noudon paketilleen. Mun paketin kuljetus maksaisi jonkun reilun kolmisen euroa, joka tietty voi  tuntua isolle, mutta jos on muutakin tekemistä kuin raahata paketteja postiin, niin se on aika pieni summa. En nyt tilannut kuljetusta kuitenkaan, paketti menee kätevästi samalla pakettiautomaattiin, kun menen keskustaan. Käytän tuota palvelua enemmän siihen, että lähetän laskut asiakkaille sen kautta. Siis jopa paperiset laskut... siellä ne tulostuvat jossakin virtuaalitodellisuudessa ja ihana valkoinen kirjekuori tupsahtaa asiakkaan postilaatikkoon. Tämä on jotain sellaista, mistä pikkublondi saattoi vain pienenä tyttönä unelmoida, kun harrastin kirjeenvaihtoa melko suuressa mittakaavassa ja joskus laiskuuden iskiessä jouduin lahjomaan pikkuveljeäni, että hän veisi kirjeet postiin puolestani. 

Mutta samalla tietty tuli taas todettua tämä asia, että kun tarvitsee niin todella harvoin tulostaa mitään, niin pidän tulostinta jossakin kaapin perällä pois tukkimasta turhaan pöytäpintoja. No, nyt kun tulee tällainen tilanne, että pitäisi jotain tulostaa, niin kaiva se, virittele ja huomaa sitten, että yksi piuha puuttuu. Kun löydät sen vihdoin myllättyäsi koko asunnon, niin sitten ei ole mustetta, vaikka tai ainakin tulee koko ajan herjaa, että vaihda kasetti. Vitun vittu. Suoritin kyllä ongelmanratkaisun niin, että kipitin tässä lähellä olevaan kirjastoon (alle puoli kilsaa), tulostin sieltä koneelta ja maksoin 30 senttiä. Paljon helpompaa. Toimii erinomaisesti tällaiseen vähäiseen tulostustarpeeseen. Voisin tuon helvetinkoneen heittääkin menemään! 

Ennen käytin tuota tulostinta kuittien skannaamiseen arkistoihin (kun nuo kuittien tekstit tuppaavat haalistumaan ja katoamaan, nimimerkillä "Monta laatikollista pieniä valkoisia lappuja"), mutta itse asiassa paljon nopeampi tapa on ollut ottaa kännykällä kuva tarvittavista kuiteista. Ainakin iPhonen kameralla pienikin kuitti on selkeästi luettavissa ja samaan kuvaan olen saanut mahtumaan useamman. 

Olin eilen myös pitkästä aikaa taas crosstraining-treenissä. Paikka oli kesälomalla heinäkuun, ja tässä elokuun alussa olin jotenkin vielä niin intensiivisesti omissa salitreeneissä, etten ehtinyt tuupata crossia mihinkään väliin. Tehtiin parin kanssa (vittu että vihaan kaikkia pari-juttuja, en minä mene mihinkään ryhmäliikuntaan sen vuoksi, että toisin sinne myös mukanani aina oman parin. Onneksi tällä kertaa pariksi löytyi toinen, tasoiseni nainen melko kivuttomasti) aina yhtä kolmen liikkeen settiä 7 minsaa ja sitten siirryttiin seuraavaan, eli 7 min + 7 min + 7 min. Ja jokaisella "patterilla" siis kolme eri liikettä, joista tehtiin 3-5 toistoa. Katsoin alussa, että eihän tää ole paha, mutta kyllä kolmannella patterilla mulla oli jo keuhkot ihan pihalla (vähän niin kuin juokset tai hiihdät kovaa pakkasella) ja boksihypyissä (taas kerran) veri lähti pakenemaan päästä, tuntui, kun päähän olisi isketty kypärä, joka alkaa kasvaa sivuilta ja peittää silmät --- olin kyllä taas niin lähellä pyörtymistä että morjens. 

Noin kahden vuoden crossin epäsäännöllisen harjoittelun tuloksena saan jopa varpaat tankoon (toes to bar) ja saan tehtyä 3-4 leuanvetoa, mutta sen jälkeen ei ole mitään toivoakaan. (Osaan mä muitakin temppuja tietty ;) ) Eilen tulikin mietittyä sitä, että kyllä enemmän leuanvetoja saadakseni mun pitäisi välistä ehkä pudottaa painoakin. Koska eihän nyt erkkikään jaksa nostaa tällaista kilomäärää kovin montaa kertaa! 

Semmoisia ajatuksia tähän väliin. Nyt jatkan töitä, moro! :) 

iPhonesta luopumisen kriiseilyä

Vannoutunut Nokia-fani muuttui iloiseksi iPhonen-omistajaksi noin nelisen vuotta sitten. Ensimmäiseni oli iPhone 4, josta minulla ei ole ollut mitään huonoa sanottavaa. Puhelin on ollut kaikkein kestävin matkapuhelimeni since 1995 (vaikka se ensimmäinen taisikin olla sellainen karmea NMT-Mobira), sillä nelkku putosi kerran yöksi vesilasiin jo alkuaikoina, ja ilman mitään erityistoimenpiteitä se toimi edelleen kuin unelma. Tuossa puolisen vuotta sitten nelkku kuitenkin veti näytön pimeäksi yhtäkkiä, oli päällä ja soi, mutta siinä kaikki, joten kuvittelin sen joutuneen tiensä päähän (ja tähän mennessä oon vaan jotenkin ollut huono viemään mitään huoltoon), ja ostin sitten 4S:n (lähinnä, koska nelosia ei ollut enää saatavilla). NAK oli kuitenkin jossakin vaiheessa vahingossa laittanut lataukseen vanhemman puhelimeni, joka olikin sitten yhtäkkiä lähtenyt käyntiin, toimii kuin unelma nykyisinkin, ja on ollut jopa parempi kuin tuo nyt käytössäni ollut 4S.

Nyt ässä on huollossa oltuaan käytössä vain puoli vuotta, ja joka tapauksessa olen koko sen käyttöajan tuskaillut sen huonoa akun kestävyyttä. 4S:n akku ei kestä edes puolikasta päivää  - montako kertaa olen ollut perjantai-illan treeneistä tullessani öisellä rautatieasemalla, akku loppu, viimeinen bussi mennyt ja taksitolpalla ei ole ainuttakaan taksia. Siinä ei ole auttanut muu kuin kävellä vielä viimeiset 4,5 km kotiin tai lompsia reilu kilometri keskustan päätolpalle, ja toivoa, että siellä olisi takseja. Tai yrittänyt sopia tien päällä jotakin tapaamista kaverin kanssa, ja lopulta koko homma pissii siihen, että mulla ei ole enää kelloa (nykyisin kyllä rannekello kovassa käytössä tästä syystä) eikä puhelinta infota liikkeistäni tai aikatauluistani.

Käsittääkseni akkukin menee takuuseen, jos se ei kestä jotakin tiettyä aikaa vielä takuuajan sisällä, mutta tietty mulla on - lähinnä työni vuoksi - kaikki kilkkeet päällä koko ajan. Ja välillä olen niitä sammutellut akkua säästääkseni, mutta eihän se niin toimi - sitä vartenhan mä ko. puhelimen alunperinkin ostin, ettei tarvitse olla koko aikaa läppärin äärellä päivystämässä meiliä, vaan ilmoitukset tulevat koko ajan kännykälle, josta pystyn niihin myös vaivattomasti vastaamaan. (Ja juu, monesti mun ei tarvitse saada yhtään mitään tietoa yhtään mihinkään, sellaisia päiviä sanotaan lomapäiviksi, jolloin kännykkä voi ihan rauhassa olla vaikka sohvan tyynyjen välissä.)
  

Tässä varapuhelimena mulla on ollut käytössä joku NAK:n melko uudehko Samsung Trend jotainjotainjotain, ja ei voi kyllä muuta kuin ihmetellä, että miksi tuollaista puhelinta on edes pitänyt tehdä. Periaatteessa älypuhelimena se soveltuisi ihan pelkästään soittamiseen ja tekstiviestien lähettämiseen, ellei se jumahtelisi jopa sellaisessa toiminnossaan. Auta armias, kun erehdyt lataamaan siihen kaikki niistä vähistä appseistä, mitä käytän (Insta, Kik, WhatsApp, Facebook + messenger) --- voit vaan tyytyä lähinnä katsomaan jumittavaa näyttöä. Samalla - vaikka Android on työn kautta tuttu käyttis, niin käytännössä sitä on tullut räplättyä ihan omin pikku kätösin melko vähän, vaikka molemmilla alaikäisillä kämppiksillänikin on Android-käyttöisiä laitteita. En löydä mitään toimintoja ja kaikki on vaan jotenkin älyttömän hankalaa. Ja niin, se tekstiviestien kirjoittaminen on ollut ihan onnetonta tuolla, olen soitellut ties kenelle vahingossa, olen tykännyt Facebookissa "mummo kuoli"-tyylisistä viesteistä vahingossa - ja kaikki mahdollinen damage, mikä puhelimella on aiheutettavissa, niin olen tehnyt sen. 

Tilasin tänään sitten Sony Xperia Z1:n Gigantin verkkokaupasta. (4S menee joko myyntiin tai sitten VAK:n käyttöön.) Näistä Z1:stä ja Z2:sta on ollut paljon puhetta niiden hyvästä akun kestosta (Gigantin verkkosivun speksien mukaan Z1:llä tällaiset:

Akunkesto (mAh) 2 300
Puheaika (h) 10,00
Valmiusaika (h) 670,00
Puheaika 3G (tuntia) 18,00
Valmiusaika 3G (tuntia) 600,00

Kun taas vertaa tuohon mun 4S:ään (eikähän nämä tuntimäärät ole kyllä koskaan ainakaan omassa yksilössäni pitäneet paikkaansa...) :

Puheaika (h) 14,00
Valmiusaika (h) 200,00
Puheaika 3G (tuntia) 8,00
Valmiusaika 3G (tuntia) 200,00

Paikallisessa myymälässä tuota mallia ei ollut ollenkaan, vaikka olin tämän päivän pyhittänyt sille ajatukselle, että uuden vauvan voisin sieltä noutaa tänään. Tsekkailin Z1:n ja Z2:n eroja pitkään, ja itselleni suurin ero näyttää olevan hinnassa (395€/585€)- monet Z2:ssa olevista hintaa tuovista ominaisuuksista ovat sellaisia, joista en niin perusta - en ole mikään video- tai kuvakuvaaja, joten en niitä osaa arvostaa (joku 4k hypersupermega-videokuvaus) --- Z1:n näyttö on jo ennestään iso (4,3"), joten Z2:n vielä suurempi (5,3") olisi jo mun makuuni liian iso.  Pääsin räpläämään hieman Z1:stä kaverillani, mutta silloin en vielä osannut kiinnittää huomiota sellaisiin asioihin, joita nyt olen ihmetellyt. Z2:ssa saattoi olla ihan himpan parempi akun kestävyys vielä ja jotakin muuta kilkettä, mutta ei tosiaan sitten enää mitään sellaista, millä itselleni olisi ollut merkitystä. No, vedenkestäviä ovat molemmat mallit, joten tätä puhelinta voi sitten uitella vesilasissa rauhassa.

On tosi harmi kyllä, että missään kännyköitä myyvissä liikkeissä niitä kännyköitä ei juurikaan pääse hiplaamaan sillä tavalla oikeassa, kunnollisessa käytössä, että - ja tämä on yksi niistä ominaisuuksista, joka on mulle tärkeä - että kun kuitenkin kirjoitan kännykällä tosi paljon - sähköpostia, viestejä, niin että liike pysyy mukana. Ettei se laahaa perässä. Etten joudu hidastamaan tai odottelemaan. Sellainen sen kosketusnäytön tuntu yhdistettynä siihen, että miten se reagoi, on tärkeitä juttuja mulle. Vähän niin kuin läppäreissäkin -  miten näppis soljuu sormieni alla. Jos kattoo vaan pornoa koneelta päivät pitkät, niin varmaan on ihan sama, vaikka näppistä joutuisi hakkamaan vasaralla, mutta jos tuo visuaalinen puoli on sivuosassa ja pitää suoltaa tuhansia merkkejä päivässä, niin kyllä se on vaan tärkeä ominaisuus tuo näppäimistön "tuntu". (Niistä ei taida vaan olla mitään standardi-luokitusta "feels like heaven under your fingers" ;) )  

Noista Xperian Z1/Z2:sta on nyt vaan pitänyt katsella YouTube-videoita ja lukea kymmeniä arvosteluita, jotta olen pystynyt edes jotenkin päättelemään, että onko Z1 millainen verrattuna iPhoneen (lähinnä arvosteluissa on ollut Z1 verrattuna iPhone 5S:ään). Tietty kaikilla tuollaisilla keskustelu/kommentointi/arvostelusivuilla tuntuu olevan ne vakkari-negistelijäsedät, joilla ei ole todellisesti minkäänlaista osaamista tai tajua (ja jotka ei ehkä parhaimmassa tapauksessa ole edes nähneet ko. puhelinta kuin päiväunissaan), joten lopulta ei auta muu kuin kokeilla vaan itse. Yleisesti puhelin vaikuttaa ihan hyvälle, ja tosiaan emmä tuosta iPhonen uusimmistakaan malleista ole enää ollut jyvällä, että mitä kaikkea siinä on tarjolla, kun ei vaan ole ollut tarvetta millekään erityisominaisuuksille ja kun sitä hintalappuakaan ei voi siinä pitää kiinni koko aikaa pitääkseen kallista puhelinta pullistelun aiheena.

Ehkä eniten on arveluttanut siirtyminen kokonaan erilaiseen käyttöjärjestelmään. Pidän tuosta iOSin eleettömyydestä ja helppo/nopeakäyttöisyydestä. Ehkä se on aika pitkälti tottumiskysymyskin. Saas nähdä. Nuo Androidin eri käyttöjärjestelmätkin piti lukea läpi tarkasti, mitä eroa on milläkin, tässä kyseisessä yksilössä on Jelly Bean. Tsiisus. Kai puhelimen voi vaihtaa (takaisin iPhoneen), jos se on vaan ihan perseestä?

Semmoisen hankinnan siis tein ja odotan kovasti, että pääsen testaamaan, käyttämään, toivottavasti myös tottumaan ja ennen kaikkea pärjäämään akun kanssa. (Niin ja no, okei, vähän kiinnostaisi hommata myös tuo Sonyn älykello tai Smartband, sellainen rannekello tai ranneke, joka ilmoittaa viesteistä ja muista häppeningeistä virtuaalimaailmassa. Vähän niin kuin Ritari Ässälle. Puhua siihen kelloon ei kuitenkaan voi. (Vielä?)  Mutta katsotaan nyt ensin, että onko puhelimesta kaluksi.)

Some-ärsytysten top 7

Kiellän sinua lukemasta tätä, jos et tunne minua ja/tai olet muuten vähän tyhmä tai et vain ymmärrä.

1. Ensinnäkin vihaan sanaa some. Siinä on jokin todella juntahtava viba.

2. Suurin ärsytys kaikista. Hieman taustaa ensin. Tapasin yhden pojan (7 v nuorempi niin sanotaan nyt pojaksi) 6 vuotta sitten, ja meillä olisi voinut olla viritelmiä, mutta seurustelin tuolloin ja satuin myös olemaan myös rakastunut, mutta olimme kavereita ja joskus hengailimme yhdessä.

Sittemmin minä erosin, hän meni naimisiin ja erosi, ja muutti tänä vuonna takaisin samalle paikkakunnalle. Koska siis olimme ja olemme molemmat sinkkuja, niin ehkä mahdollisesti saattoi jossakin taustalla olla ajatus, että mitä jos. Hän pyysi minua Facebookissa ystäväkseen, ja kävimme kahvilla ja tapasimme pari kertaa ihan epäseksuaalisissa merkeissä. Mutta muutaman vuoden erossa olo oli vienyt meitä ihan erilleen ja ilmeisesti avioliitto oli hänestä imenyt kaiken ilon, sillä hän oli hiljainen, puhumaton ja iloton. Jos joku haluaa olla sellainen, niin olkoon, kunhan pysyy ihan vitun kaukana musta. Tyyppi siis nököttää hiljaa pieni hymy huulillaan ja varmaan laukeilee pöksyihinsä pelkästä mun  läsnäolosta. Jota minä yritän edes jotenkin meluistaa lirkuttelemalla jotakin tyhjänpäiväisyyksiä. (Muistutti lämpimästi entisestä best friend pakotettuna -ystävästäni, joka tunki meille lähes joka päivä, vaikkei hänellä koskaan ollut sanaakaan sanottavana minulle.)

Muutaman tapaamiskerran jälkeen siis totesin, että mielummin jään kotiin viiltelemään ranteita auki kuin vietän aikaa hänen kanssaan. Noh. Hänellä on myöskin tapana laittaa J O K A  I L T A Facebookin tsättiin viestiä ehkä noin yhdeksän jälkeen, että mitä kuuluu. Itsellänihän kaikki FB-kilkahdukset tulevat aina iPhonen näytölle, joten saan viestit aina samantien, jos haluan saada. Aluksi vastailin niihin, mutta totesin pian, että nämä olivat yhtä tyhjiä kuin minun sirkutteluni hänen seurassaaan. Hän ei juuri mitään vastaillut ikinä tai kysynyt mitään, mikä olisi johtanut mihinkään keskusteluun. Lopulta lopetin vastaamisen kokonaan, ja koska push-viestinä tuleva viesti ei näy hänelle, että olisin viestin saanut, niin lopulta en enää edes "lukenut" viestejä. Sitä paitsi - tällaisille päivätuttavuuksille pitäisi kyllä riittää ihan minun - lähes päivittäiset - tilapäivitykseni siitä, että mitä kuuluu, koska se on juuri sopivan pinnallista. Ja juuri sen verran, kuin hänen täytyy tietää.

Kuva. Avasin nyt varta vasten hänen viestiketjunsa ihan blogiani varten, että sain hieman todistetta ja kuvituskuvaa. Toivottavasti tajuat arvostaa.

Lisäksi hän laittaa joka viikonloppu perjantaisin ja lauantaisin, että olenko radalla. Kerran tuossa satuinkin juuri hullunhauskan tilapäivityksen laittaman "radalta" ja hän laittaa saman tien viestin, että "onko hauskaa". Kun seuraavana päivänä valittelin krapulaani, niin hän laittoi yksityisviestin, että "onko krapula".

Saako nyt juosta seinään?

3. #Instahuoraus.  #Jokaiseen  #sanaan  #hastagin #laittaminen  #on  #varmaan  #hyödyllistä,  #jos # kirjoitat  #kaupallista #blogia (nyt enää enää jaksa hästägätä), ja haluat vaikkapa kiinnostaa mainostajia, muutenhan se on kai vain seuraajien kerjäämistä. Miksi sitten haluan, että jos en ole kukaan, niin kuka tahansa seuraisi mua? (Miksi kirjoitan blogia, niin.) Sitä paitsi lukeminen on ihan älyttömän rasittavaa. Käytän itse hastägejä lähinnä vitsillä. Minua ei edes kiinnosta valokuvat, jos ne ovat räpsyjä. Otan itse räpsyjä hetkistä, jotka ovat hauskoja siinä hetkessä, ja jaan, mutta kaikki se menee hyvin nopeasti ohi. Itse asiassa liityinkin Instagrammiin vain seuratakseni alaikäisten kämppisteni herutuskuvia. Onneksi olen ratkaissut tämän ongelman niin, että lakkasin seuraamasta kaikkia instahuoraajia. Itse asiassa Instassa ei ole oikeastaan mitään kiinnostavaa. Jossain vaiheessa seurasin Lena Dunhamia, koska ajattelin, että hän olisi mielenkiintoinen, mutta ei.

4. Tilapäivitykset englanniksi jos englantisi on paskaa. Tässä on kaksi ajalajia. Ne, jotka tietää, etteivät osaa englantia, ja ne jotka luulevat osaavansa, vaikka lauseiden sanajärjestykset ovat Yoda-tasoa, tiettyjen sanojen oikeinkirjoitusta ei viitsitä tarkastaa, finglisismien rankka viljely... you name it. Yleisesti jälkimmäiset saattavat vaikuttaa ihan ookoilta, koska siellä saattaa välillä olla jokin tosi hieno sanakirjasta katsottu sana välissä. Ensimmäiseen lajiin menee taas ulkomaalainen, Suomessa asuva kaverini, joka ei ole koskaan vaivautunut opettelemaan suomea eikä englantiakaan kunnolla, hän ei halua tehdä mitään paskaa duunia (koska ei saa mitään duunia kun ei viitsi opetella mitään kieltä) joten on työttömänä - ja hänellä on kuitenkin hirveästi asiaa, ja yleensä asia koskee muuten sitä, että miten paska maa Suomi on ja miten paskasti täällä on asiat. (Tässä voi tietty kysyä, että miksi itse kirjoitan paskaa suomea. Koska #osaan_mutten_kerro ja #tää_on_mun_blogi.) Olen muuten ratkaissut em. ongelman sillä, että ko. tyyppien tilapäivitykset eivät tule fiidiini, mutta käyn välillä silti - muistaessani (joka on onneksi harvemmin ja harvemmin) - stalkkaamassa heitä ja tietenkin paheksumassa.

5. FB-kaverit, joilla on alle 100 kaveria, vaikka he ovat FB:ssä hyvin aktiivisesti. Koska muutaman kymmenen saa kerättyä helposti sukulaisista ja joistakin muutamasta vanhasta luokkakaverista, muutamasta vanhasta armeijakaverista ja ehkä kaverin vaimosta. Ja sitten kun tiedät, että olet sellaisen kaveri, joilla ei ole kovin montaa kaveri FB:ssä eikä myöskään IRL, niin siitä tulee myöskin vähän luuseriolo.

6. Tinder. Ensinnäkin se, että miten myöskin itsemurhahalut nousevat, kun selaan Tinderiä (jonka olen siis selannut jo monta kertaa loppuun, mutta aina jostain ponnahtaa lisää). Onpa rumia miehiä. Siis ikäisissäni. Ja selaan siis kuitenkin skaalalla 35-45, vaikka tosiasiallisesti kaikki yli 40 menevät saavat minut masentumaan vielä lisää.  Jos joku on edes yhtään hyvännäköinen, niin se on tyyliin 166-senttinen, niin kuin se yksi, jonka vahingossa satuin tapamaan Tinderin kautta, kun olimme sillä hetkellä samassa paikassa.  (Joka oli kyllä erittäin hauska tyyppi ja saatan tavata hänet uudelleenkin, koska voin hyvin olla ystäviä 166-senttisten kanssa.)

7. Blogini lukijat.

---

Olipas puhdistavaa!

Pre-death syndrome

Nyt kai voi jo sanoa, että selvisin kesälomasta ilman "mitään", kun kämppiksieni koulutkin alkavat maanantaina. En tehnyt mitään, en nähnyt mitään, en matkustanut minnekään. Vihaan itseäni aivan hiukkasen juuri tästä syystä - aivan kuin olisin haaskannut kesäloman, vaikka lomaahan se minulle ei tietenkään ole ollut yhdenkään päivän osalta.

Lomatoteutukseni on siis kuitenkin ollut sellainen, että jos on aamulla ollut kiva ilma, niin olen pistänyt työt jonkinlaiseen ruotuun ja ollut rannalla viimeistään puolenpäivän aikaan. Sitä ennen kaikki urheilusuoritteet hoideltuna. Siellä länkytystä ystävien kanssa, piknikkiä, auringonottoa, torkkumista, kirjan lukemista. Kännykkä pitää huolen sähköpostien tsekkailuista ja vastailuista. Sitä ehkä nelisen tuntia, enempää ei kyllä jaksa. Kotiin tullessa ehkä parisen tuntia oikeasti töitä, sitten illan seikkailut ja töitä taas illalla myöhemmin tai yöllä. Ja joinakin päivinä sitten kellon ympäri, kun toteutus kusee ja kunnolla.

Rentoa siis kaikin puolin. Rennohkoa. Silti samalla koko ajan jossakin takaraivossa on tököttänyt sellainen jatkuva pieni  vitutus. Osittain tiedän mistä, osittain ei mistään syystä.

Koska kaikissa hyvissä tarinoissa on hyvä otsikko, alku, keskikohta ja lopetus, niin tässä ei ole mitään niistä, joten tämä blogipostaus loppuukin juuri tähän  ----->.

(olisi ehkä pitänyt odottaa, että tulee jotain suurta sanottavaa)