Se oli minulle tärkeää ja tärkeä ilta. VAK:n viimeiset 4 vuotta yläasteella (tuohon yksityiseen kouluun haettiin jo kutosluokalla) ovat olleet tosi takkuisia. Haukkumista, kiusaamista, yksinäisyyttä ja poissulkemista - vain yksi kaveri, jonka ollessa pois koulusta (sairaana ja lintsaten paljon) kaverin löytäminen on ollut todella vaikeaa. Muutos ala-asteen lähes kymppikeskiarvoisen, kauniin tytön laaja ystäväpiiri muuttui uuden koulun myötä ja myöhemmin myös kodin muuton myötä. Tietenkin mietin myös sitä, että miten paljon siinä on minun syytäni. Vanhempana näissäkin jutuissa on vain tietty määrä, minkä voit tehdä itse, ja kiusaamisen suhteen tein kyllä kaikkeni, sillä saatuani tietää siitä, sain sen loppumaan saman tien. Mutta ystävät on jokaisen hankittava itse, vaikka tietenkin vanhempana voi ainakin pienemmille yrittää vielä luoda sellaisia paikkoja ja tilanteita, missä ystäviä olisi helppo saada.
Nyt lukiossa kaikki siis vaikuttaa olevan niin kuin pitääkin olla nuorella naisella. Koulun vaihdon myötä uusia ystäviä on riittänyt ja kaikki vaikuttaa olevan hyvin. Nautin vielä tuosta viattomuudesta. Pian varmasti monilla astuvat kuvioihin alkoholit ja tupakat ja pojat, se normi kehityksen kaari. Toisaalta NAK vakuutti minulle, etten ymmärrä nykynuoria, joilla ainakin heidän piireissään on tavoitteena menestyä koulussa, opinnoissa, urheilla, elää terveellisesti ja ylläpitää ja arvostaa hyviä ystävyys- ja perhesuhteita (kaikki tämä NAK:n suusta :) ) --- en tiedä, onko se sitä, mitä hän luulee äitinsä haluavan kuulla, vai onko näin oikeasti. Jos olisi, niin hyvä. Itselleni on oikeasti ihan sama, kunhan ovat onnellisia, eivät sössi tulevaisuuttaan ja kaikki on yleisesti hyvin.
---
Itse taas --- vaikka olen puhelias, avoin ja muutenkin pidän ihmisistä ja suurista ihmisjoukoista, niin silti --- välillä olen vain ihan älyttömän erakoitunut. Ystävilleni olen aika armoton. Jos tuskastun tai saan heistä ja heidän hölmöilyistään tarpeeksi, niin työnnän heidät pois. En halua nähdä heitä. Mietin ystävyyttä tosi usein - onko hänkin, ketä sanon parhaaksi ystäväkseni, sitä oikeasti, vai sitä vain siksi, että ei ole ketään muitakaan. Kun on niin paljon piirteitä, jotka ärsyttävät. Onhan niitä minussakin.
Aika monesti käyn paikoissa yksin. Siis sellaisissakin, jonne on yleensä tapana mennä ystävän kanssa, ainakin naisilla. Osaan olla yksinkin. Ja hitto, totta kai kaikki on aina hauskempaa ystävien kanssa. En nyt vain jätä asioita tekemättä, jos en saa kaveria mukaan. En jaksa vääntää, sovitella aikatauluja tai muutakaan, jos haluan mennä, niin menen.
Tänään menen taas venäjän tunneille ja siitä salille. Tulee nuori olo, kun on harrastuksia. En sanonut nuorekas - se taitaa olla lopun alkua ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti