Olen ajatellut tänne kirjoittamista monesti, mutta se on aina jäänyt. Haluaisin kirjoittaa kunnolla jostakin teemasta, mutta mikä sekin olisi? Kimpoilen kuitenkin joka suuntaan. Kirjoitan siis edelleen itsestäni ja elämästäni ja ajatuksistani. Nytkin istun tähän koneen ääreen, otsikkokenttä on tyhjä, eikä minulla ole mitään aavistusta siitä, mikä on tämän tekstin viimeinen kirjain.
Mitäpä minulle siis kuuluu? Kun niin olet halkeamaisillasi innosta kuulla niin kuin minäkin halkean, jos en pääse kertomaan.
Olen käynyt venäjän tunneilla ahkerasti, ja parin kuukauden opiskelun jälkeen tilanne on se, että kaikkiin esitettyihin kysymyksiin pystyn vastaamaan jokseenkin mitään miettimättä. Teen jokseenkin 10 tuntia viikossa töitä omalla ajalla opiskelun eteen, joten ei se ilmaiseksi tule, mutta toisaalta mulla on vähän tuota vikaa, että jos jotakin tehdään, niin tehdään kunnolla. (Ihan yhtä paljon mussa on sitä vikaa, että ihan sama, joten kauhun tasapaino on lienee tasapainossa.) Todellisessa elämässä kieltä en edelleenkään ole päässyt käyttämään.Venäjän salakuuntelumahdollisuuksia on tietenkin hirvittävästi, mutta puhe on monesti niin nopeaa, etten oikeastaan edes erota sanoja toisistaan. Ajattelin, että voisin yrittää myös lukea hieman venäjää säännöllisesti. Blogilistalta löytyy tällainen blogi, josta nyt ainakin voisi sitten lukea nykykieltä ja ihan normaalista arjesta. Jostakin sitä on saatava irti iloisempaa ja hauskempaa tekstiä kuin oppikirjan pienellä rivivälillä olevat sivut, joissa sanojen yläpuolelle kirjoittelen itselleni suomennoksia tai toisaalta myöskin ääntämisohjeita!
Omaa henkilökohtaista huvitustani saan aina sanasta Eë , koska se näyttää niin älyttömältä, ja jostakin kaukaa kaivautuu Uuno Turhapuro -vitsi siitä, että kun P:n päälle laittaa pisteet, niin siitä tulee pää. No, tuo äännetään kuitenkin [jejoo] ja se tarkoittaa hänen, häntä naisesta. Kirjoittaminen on minulle ollut kuitenkin hieman hankalaa, sillä yleensä tykkään enemmän tekstaamisesta, ja sitten kun pitää kirjoittaa H, niin haluaisin kirjoittaa sen h ja hoo onkin än. Että miten sitten. Käsialani on kamalaa harakanvarvasta. Meinasin kirjoittaa harakanvarrasta. Miltäköhän sekin maistuisi...
Treenin suhteen on ollut ehkä pari hiljaisempaa viikkoa. Olen antanut itseni kuunnella enemmän sitä järjen ääntä - sulla on kiire, sulla on muutakin tekemistä, pitäisi olla kotona tekemässä ruokaa alaikäisille kämppiksille, on kylmä, et jaksa. Eikun oliko se selitysten eikä järjen ääntä? Kerran kirjauduin salille, menin jo pukkariin ja sitten totesin, että mulla ei ole juomapulloa, ei pientä pyyhettä eikä lukkoa lokeron oveen - mistä mikään ei tietenkään olisi ollut maailmanloppu, mutta jotenkin sillä hetkellä fiilis meni niin, että vedin ulkokengät takaisin jalkaan ja lähdin kotiin.
Joku sellainen syvä tarkoitus puuttuu. Vaikka edessä onkin pian hieman liikkumiseenkin liittyviä opintoja.
Mutta kuitenkin jotakin säännöllistä itsensä heiluttelua. Päädyin vielä ostamaan toiset uudet lenkkarit, joilla juokseminen on ollut vähemmän tervaa, ja juoksuharrastukseen harrastuksena on löytynyt kiva henkinen tsemppari, vaikkei yhdessä juostakaan.
Vähän on kuitenkin sellainen odotusmoodi päällä. Johtuuko se harmaasta vuodenajasta vai siitä, että olen luovuttanut? Vai siitä, että kaikki on jollakin holdilla ja mietin, että I can do so much better than this.
Ö.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti