tiistai 15. heinäkuuta 2014

Kiss and tell

Menneellä viikolla pääsin oikeastaan ensimmäistä kertaa tänä kesänä nauttimaan hieman lämpimämmistä päivistä, pitkästä aikaa monien (naispuolisten) ystävieni seurasta ja kauniin sään mukanaan tuomista bilehileilyistä. Sain myös luettua muutaman sivun lisää kesken olevaa Jo Nesbota, jota olen säästellyt. Löysin kirjakaupasta pari uutta, lukematonta kirjaa samalta kirjailijalta, mutta - vanhuus - en ollut varma, onko niitä minulla, joten en uskaltanut ostaa.

Alkoholiakin tuli juotua oikein kolmena päivänä peräkkäin. Tai yritettyä. Ei siitä oikein tullut mitään. Pohjiksi kunakin iltana sain juuri ja juuri juotua yhden lonkeron, toisen ehdin avata, mutta ei oikein uponnut.

Menoahan se ei tietenkään hidastanut.

Keskiviikkona suutelin kaverin 26-vuotiasta poikaa. Imutin kunnolla. Kaverini, hänen äitinsä, seisoi vieressä. Mahtoi olla ylpeä pojastaan. Mutta olipahan sellainen poika, jota miehetkin kääntyivät katsomaan. Enkä suudellut ensimmäistä kertaa. Suutelin ensimmäisen kerran 25-vuotiasta häntä.
Torstaina suutelin kaverini naispuolista kaveria. Koska sanoin, että olen ihan vitun hyvä suutelemaan ja hän halusi todisteen. (Olin sanojeni mittainen. Kaverilta saattoi hieman kastua pikkuhousut.)
Perjantaina suutelin helsinkiläistä palomiestä. Koska se aloitti. Mutta ei oikein napannut. Oli muita ajatuksia.

Tykkään kyllä suutelemisesta. Ihan tuollaisena ajanvietteenä. Kun olisi kohde, joka siitä pitäisi kanssani.

Taistelen jossain omassa mielessäni siitä, että pitäisikö matkustaa ulkomaille. Koska on kesä. Ei vain ole hinkua matkustaa mihinkään vain matkustamisen vuoksi. En halua vahingossakaan tavata ketään, joka asuu ikuisesti jossain aivan perkeleen kaukana. Kiinnostavia paikkojahan toki on, mutta niihin tarvitsisi hieman enemmän suunnittelua ja aikataulutusta. Ajattelin, että ostan mielummin uuden sohvan niillä matkarahoilla. Sellaisen, joka täyttää jättisuuren olohuoneeni. Sellaisen, jota olen halunnut.

No ostin.

Saatan silti lähteä matkalle. Kunhan ensin muistan jostakin sen note to myselfin, jossa lukee, että et pidä yksin matkustamisesta.