Keräsin pianon päältä viikon takaisia syntymäpäiväkorttejani kasaan, ja katse osui äidiltäni tulleeseen korttiin, jossa lukee lainaus: "Sä et usko mua nyt, mutta lupaan sen, vielä unelmoi myös nelikymppinen." Piti istua hetkeksi oikein miettimään.
Vauvakirjassa on lukenut, että pienenä tyttönä halusin isona olla siivooja tai kodinhoitaja! En tiennyt mitään upeampaa, kuin tiskaaminen! Jotenkin olen ihan hiton tyytyväinen siihen, että nuo lapsuuden unelmat jäivät. Katsoo vaan tuota tiskipöytää, että jos tiskikoneen tyhjennyskin on jo suuri ammatillinen haaste, niin...
-Lukiossa istuin pitkää matikkaa ja fysiikkaa hampaat irvessä sen vuoksi, että halusin lentäjäksi. Samalla kaikki sanoivat, että minusta pitäisi tulla kirjailija. Lentäjän haaveet ehkä lopulta karisivat siihen, kun tajusin, että mitä kaikkea pääsykokeissa tarvitsisi osata, ja toisaalta kun on parit todella pahat turbulenssimatkat huutanut kauhusta neljä tuntia, niin olen ihan tyytyväinen, ettei sitä tarvitse tehdä joka päivä. Kirjailijana oleminen on taas varmaan tosi jees, jos olet J.K.Rowling tai joku muu, mutta sen verran rahan perään minäkin olen, että saisi paukuttaa jonkin aikaa, ennen kuin pääsisi edes hyville rahoille. Tai muutoin huorata julkisuudessa urakalla ja markkinoida etukäteen olematonta kirjaansa. Sitä paitsi mun persus ei kestä niin pitkää istumista, kuin mitä kirjailijalta vaaditaan.
Jo Nesbo: Kukkulan kuningas
- Viimeisen kymmenen vuoden aikana minulla on ollut kaksi selkeää juttua, mitä haluaisin tehdä: kirjoittaa stand-uppia ja viisikymppisenä minulla pitäisi olla oma ravintola. Kirjoittamishomma ei ole ihan kuopattu (tosin koomikko puuttuu), mutta vaikka televisio on täynnä kaikenlaista ruokaohjelmaa, joka saa paatuneimmankin veden pohjaankeittäjän haaveilemaan omasta ravintolasta, niin olen käsittänyt sen, että pelkkä rakkaus ruokaan ja ruuanlaittoon, saati hyvä ruoka ei vaan riitä, vaan ravintolan pitokin on ihan tiukkaa bisnestä.
- Viimeisen viiden vuoden aikana haaveet ovat liittyneet enemmän urheiluun. Halusin ensin tulla hyväksi roller derbyn pelaajaksi, mutta olen jo aikapäiviä sitten todennut sen, että vaikka olen treenannut todella paljon jossakin vaiheessa, niin tiettyyn pisteeseen asti voi olla hyvä treenaamalla, mutta tietystä pisteestä eteenpäin pitää olla myös joko taustaa (urheilussa) ja lahjakkuutta. Niin, ja, viime aikoina olen treenannut hieman vasurilla (näin oikeakätisenä), koska en ole pitkään aikaan saanut siitä enää mitään. Tavallaan käyn siis treeneissä enemmän velvollisuudentunnosta kuin omasta halusta. On hyvin todennäköistä, että lopetan kokonaan kolmen vuoden vuosipäivään, ellen jostakin saa jotakin älytöntä boostia. Naisurheilu vaatii myös hieman ruskeaa kieltä ja nopeaa puukkokättä, ja kumpaakaan niistä minulla ei ole. Nykyisin haaveilen siitä, että osaisin seistä ja kävellä käsilläni, tai vetää enemmän kuin neljä leukaa. Mitään deadlineä minulla ei noille suorituksille ole, neljän leuan vetäminenkin kuitenkin vei (taas tosin vasurilla) treeniä vuoden verran, mutta ehkäpä siihen mennessä, kunnes keksin uutta haluttavaa.
- Tunnistan kyllä omissakin haaveissani ja unelmoinneissani paljon tuollaista trendijuttuja, ja ehkä jopa - kamalaa - markkinointityyppien saavutuksia. Esimerkiksi joku urheilu ja kovaa treenaaminen, fitness ovat olleet pinnalla nyt jonkin aikaa. Jokainen haluaa jättää normaalin tylsän työnsä, ja alkaa personal traineriksi. Ehkä minäkin? Mutta ehkä tässäkin maassa on vaan tietty määrä personal trainereitä, kelle riittää työtä. Toisaalta tuntuu hassulle, että samaan aikaan kun läskiä on enemmän kuin koskaan, niin toinen puoli ihmisiä on sitten ihan se ääripää. Haluaisin löytää sen oman keskitieni ja omat mittarini urheilusuoritusten mittaamiseen ja menestymiseen. Vaikka sitten päästä ensimmäisenä maaliin jokaisessa spinningissä, mutta toisaalta - mähän pääsen jo!
- Mistä en ole koskaan haaveillut? En koskaan halunnut kasvaa isoksi, tai aikuiseksi, halusin kuolla nuorena. En koskaan ehtinyt haluta lapsia. En edelleenkään ole koskaan halunnut naimisiin.
Moniin asioihin vaan kasvaa. Tai hyväksyy. Että tätä en halunnut koskaan, mutta nyt minulla on tätä ja haluan tätä. Eikä kenenkään, joka on vapaa, ole lopulta pakko tehdä mitään. Paitsi kuolla ja maksaa veroja, voi perkele. Tietenkin lasten ollessa pieniä olisit vaikka valmis kuolemaan heidän puolestaan, luopumaan unelmistasi. Se ei vieläkään ole muuttunut, tekisin molemmat minä tahansa päivänä, mutta lasten kasvaessa isommaksi muistaa taas välillä olla oma itsensäkin. Huomata, että ne pärjää kyllä. Huomata myös unelmoivansa lasten puolesta. (Tätä kirjoittaessa tulee vähän paha mieli siitä, että olen sellainen mulkku äidilleni edelleenkin, en jaksa aina vastata hänen puheluihinsa tai muutenkaan ole kovin mukava. Murahtelen hänelle edelleen yksisanaisia vastauksia niin kuin pahainen teini. Mutta ehkä kaikkea ei siltikään vaan voi loputtomasti oikeuttaa sillä, että sattuu olemaan jonkun äiti.)
Haluaminen ja haaveilu, unelmointi - ne ovat vahvoja olotiloja. Kun saavuttaa tavoitteensa, niin tulee pitkäksi aikaa tyhjä olo. Ja tyhjä olohan on aina epätyydyttävä. Maallisen mammonan haluamisen suhteen viimeisen vuoden aikana olen uudistanut kaikki karseat perintöhuonekalut ihan bräniköihin tai sellaisiin, joita minä haluan, ja sadan neliön asuntoon ei vaan voi mahtua enempää. Haluan, että kotini on sellainen ah-niin-muodikkaan kestävän kehityksen koti, jossa kaikkea ei tarvitse uudistaa uusimman Ikean kuvaston saapuessa. Että olisi ajatonta. Että olisi laadukasta, ja että kotini olisi minun kotini, mutta etten olisi kuitenkaan upottanut siihen järjettömiä rahasummia. Vaikken kirppisihminen olekaan, niin olen ostanut myös käytettynä laadukasta, ajan hammasta kestävää tavaraa, mutta kaikki kuitenkin sellaista, mitä tarvitsee - ei mitään turhaa. Mutta tavallaan tuntuu hassulle, kun nyt on kaikki niin kuin pitää. Kun mikään ei sinällään repsota. Pitää suunnata katsettaan muihin juttuihin, uusiin projekteihin, omaan itseensä. Kehittää itseään. Ilmoittauduin venäjän tunneille.
Tässä suuressa tyyneydessä toiveeni ovat hyvin pieniä. Jotkut asiat, kuten kaukokaipuu (matkustaminen) ja veden äärellä oleminen ovat asioita, jotka eivät ole kadonneet vuosienkaan myötä. En ole missään tapauksessa vaatimaton tai tavallinen. Unelmani ovar kuitenkin saavutettavia, realistisia, hallittavia.
Niin ja sitten unelmoin susta. ;) Piirrä minulle lammas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti