Parisen viikkoa on takana auvoisaa yhdessäoloa uuden vauvan, eli tuon Xperian Z1:n kanssa, ja ihan hyvin ollaan tultu toimeen. Tosiaankaan push-viestit eivät tule näkyviin siihen keskelle näyttöä niin kuin pelkäsin (ja iPhonessa ne tulee :( ), vaan yläreunaan, joten nyt olen ainakin joutunut luopumaan siitä ylellisyydestä, että näkisin saman tien, mitä viesti koskee, ja tarvitseeko mun edes avata kännykkää. Reagointi on ihan ok, vaikkei näyttö siltikään ole samantuntuinen kuin iPhonessa, ja esimerkiksi mun - hahaa - Tinderin selaaminen on joskus raivokasta täpyttämistä, kun profiilit eivät saamari soikoon aukea helposti tarkempaa tarkastelua varten! ;) Mutta näillä eletään. Jotenkin kyllä kaipaan edelleen --- mutta onhan se kuitenkin ihan mahtavaa, kun akku kestää niin kuin pitääkin.
Ja juu, automaattinen tekstinsyöttö ei ole vielä oppinut mun tavoille, tai mä sen, mutta pikkuhiljaa. Kun kirjoitan kuitenkin viestejä neljällä eri kielellä, niin hankalaahan se on arvata, että mitä tarkoitan. Parhaimmat vahingossa vilahtaneet tekstit ovat MOPOILIJA! kun yritin kirjoittaa ihan vain "moi", ja a-artikkeli jostain syystä korvautuu monesti sanalla "anteeksi". Ja monesti olen ehtinyt kirjoitella viestiä pitkän pätkän, ennen kuin tulee oikeastaan luettua, että mitä kirjoitinkaan.
---
Täyttelin tuossa pyöreitäkin männä viikolla, varmaan näillä kilometreillä ei ole vaikea arvata, että millainen pyöreä oli kyseessä. Hommasin itselleni taas töiden vuoksi kunnon pääjumin ja sellaisen olon, että naama tipahtaa näppikselle saman tien. Sunnuntaista painoin töitä yötä päivää ja keskiviikkoiltana sain kaikki työt lähtemään. Hetken kävin taistelua, että onko ihan vain ok mennä nukkumaan raskaan X0-synttäripäivän (joka oli siis keskiviikko) jälkeen, mutta ystävä tietenkin raahasi minut skumpalle (pulloja tuli sitten tyhjennettyä kolme, herranjestas), ja samalla viikolla olin sitten vielä perjantaina kuuntelmassa jazzia, koska sillä hetkellä se vaikutti hyvälle idealle... ja lauantaina luonani olin hyvin exclusive joukko hyvin tarkasti valikoituja ystäviä syömässä ja juomassa, koska en vain jaksanut säätää liikaa mitään.
Näin X0-vuotiaana olisi kai ihan hyvä sauma tehdä joitakin suuria päätöksiä ja muutoksia elämäänsä, mutta tällä hetkellä intohimo sellaiseen puuttuu. Voisi kirjoittaa vaikka hienoa blogia, mutta tämä nyt sattuu olemaan ihan juuri sitä, mitä mun päässäni milloinkin liikkuu. Ei paljoa. Jos yrittäisin sitä vaikka ympätä jonkun aiheen ympärille, niin varmaan alkaisin inhota sitä aihetta. Matkablogia pidin joskus, mutta sekään ei enää kiinnosta, kun ei tiedä, että tuleeko kirjoitettua enemmän omaksi ilokseen vai matkustettua blogin vuoksi. Nyt aiheena on sitten vain minä.
---
Miesten suhteen - ehkä siinä olisikin sellainen suurien muutosten paikka. Edelleen samat tyypit jaksavat roikkua. Sellaisia wanna-be-fuck-budeja (en siis harrasta sellaista), ja wanna-be-joitain, jotka eivät itsekään tiedä mitä haluavat, mutta se on tuskin minä, ja minä en heitä herranjestas halua. Lähinnä tämä kokonaisongelma on kuitenkin ihan vain virtuaalinen, eli tämä yleinen mitäkuuluukukkuluuruu-viestittely on se juttu, jota inhoan, ja jolle haluaisin lopun.
Olen myös ihan kahden viikon sisään nähnyt kahta exää ihan tarkoituksella, suunnitellusti - en tiedä miksi. Kai koska - lopulta - niin uskomatonta kuin se onkin, niin kaiken sen paskan pinnalle jäävät ne hyvät asiat, ja voit istua vastatusten ja olla oikeasti tuntematta mitään, paitsi ehkä jotain uskomatonta zen-tyyneyttä, ja jutella niin kuin ystävät, jotka tunsivat joinakin päivinä menneisyydessä toisensa todella hyvin.
Niin ja vaikka se olen minä, joka varmasti on joskus sanonut, että en halua nähdä enää ikinä, vihaan ja oksettaa pelkkä ajatuskin, niin kai sitä pitää vaan antaa oman itsensä kasvaa. Halusin nähdä, kun tilaisuus tuli, mutta tuntui ihan älyttömän hyvälle päästä pois, ja tällä hetkellä ajattelen vaan, että ehkä parempi vaan olla tietämättä.
Ettei vaan ala vituttaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti