Aika monien asioiden suhteen - ellei kaikkien - pitää paikkansa se, että jos lakkaat tekemästä jotakin, niin pian et enää haluakaan tehdä sitä. (Vähän kuin tämä blogin kirjoittaminen...)
Vähän kuin sipsit tai karkit. Kuka maailmassa on koskaan onnistunut syömään YHTÄ sellaista? Kun otat ensimmäisen, niin otat seuraavankin. Yleensä. Kun et ota, niin ei tee mielikään. Itsellä karkit ovat kai baareissa ramppaaminen tai alkoholi. Kun sitä ei ole tämän vuoden puolella tehnyt kovinkaan montaa kertaa, niin ei tule edes sellaista viikonlopusta viikonloppuun elämistä - en mitenkään erityisesti kaipaile. Tiedän, että kun taas kävisin urakoitsemassa tanssilattioita ja baaritiskeillä notkumista, niin kaipaisin sitä myös.
Olen venkoillut tässä koko aamupäivän (ja nyt onkin jo iltapäivä) salille lähtöä. Normaalisti käyn salilla useamman kertaa viikossa, mutta viime viikolla kävin kerran, ja tällä viikolla en ole vielä käynyt kertaakaan - tosin syynä on ollut hyvin se, että olen ollut muista treeneistä niin poikkeuksellisen jumissa, että se ei olisi ollut järkevääkään. Välillä pitää levätä tai ainakin kuunnella omaa kroppaansa. Tätä viikon alkua taas varjostavat työkiireet - sellaiset, että työt menevät sivu suun, jos vietänkin aikani nautiskellen itseni kurittamisessa, mutta tämä päivä menee jo pitkälti itselle selittelyn puolelle. Kävin kuitenkin eilen luistelutreeneissä. Pää on vähän kipeä. Lempitreenipaidassani on jotakin ihmenukkaa. Ulkona sataa rakeita. Vaikka taas tiedän, että olo on taivaallinen salille päästessäni ja varsinkin sieltä tullessani.
Mutta niin, sama pätee kaikkeen. Viime aikoina olen kärsinyt suuresti iPhoneni akun loppumisesta (koska en viime aikoina ole ehtinyt ladata sitä täyteen). Ensimmäiset 20 minuuttia suuresta aikaikkunasta ilman puhelinta ovat silkkaa tuskaa, mutta nopeasti annan vain mennä... nostan pääni ja katselen maisemia ja ihmisiä. Hengitän ja ajattelen ihan omia ajatuksiani. Sama pätee ihmisistä irti päästämiseen. Se ensimmäinen kerta, kun päätät, ettet enää ajattele, koskee, mutta pian et enää muista, ketä pitikään ajatella...
Sama pätee myös päinvastoin. Kun sanot, ettei koskaan ole aikaa lukemiselle. Sen kun vain otat kirjan, kuljetat sitä vaivihkaa laukussasi. Luet vaikka 7 sivua. Luet ainakin sitten, kun iPhonesi akku loppuu jo junamatkan alussa. Pian luet aina kuin mahdollista. (Mistä syystä lukeminen on edelleen ihan jees? Tähän mennessä elämääni se on eniten vahinkoa sielussani aiheuttanut harraste.) Tai ettet jaksa laskea kaloreita. (No mä en kyllä oikeasti jaksa.) Kun aloitat, niin teet sitä pian koko ajan. Aika monet jutut on muotijuttuja, teet sen vuoksi, kun kaikki muutkin tekevät.
Muotijuttu tällä hetkellä on selkeästi seurusteleminen, jopa kihloihin meno, siis omassa kaveripiirissäni. Yhtäkkiä jostakin kulman takaa pölähtää joku mies, josta kukaan ei koskaan ole kuullutkaan ja roikkuu siitä päivästä eteenpäin kaverisi mukana kuin peräpukama. Tämä on varmasti muotijuttu! Kun yksi, kaksi tekee sen saman, niin ilmapiiri on vain yleisesti hyväksyvämpi, se ei ole niin vakavaa.
Minulla ei sellaisesta ole vaaraa. Tai sitten kyllä pölätää todellakin kulman takaa.
---
Nyt pukeudun, hitaasti, mutta varmasti ja pakkaan treenilaukkuni huolella. Lupaan, että menen nyt salille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti