1. Ensinnäkin vihaan sanaa some. Siinä on jokin todella juntahtava viba.
2. Suurin ärsytys kaikista. Hieman taustaa ensin. Tapasin yhden pojan (7 v nuorempi niin sanotaan nyt pojaksi) 6 vuotta sitten, ja meillä olisi voinut olla viritelmiä, mutta seurustelin tuolloin ja satuin myös olemaan myös rakastunut, mutta olimme kavereita ja joskus hengailimme yhdessä.
Sittemmin minä erosin, hän meni naimisiin ja erosi, ja muutti tänä vuonna takaisin samalle paikkakunnalle. Koska siis olimme ja olemme molemmat sinkkuja, niin ehkä mahdollisesti saattoi jossakin taustalla olla ajatus, että mitä jos. Hän pyysi minua Facebookissa ystäväkseen, ja kävimme kahvilla ja tapasimme pari kertaa ihan epäseksuaalisissa merkeissä. Mutta muutaman vuoden erossa olo oli vienyt meitä ihan erilleen ja ilmeisesti avioliitto oli hänestä imenyt kaiken ilon, sillä hän oli hiljainen, puhumaton ja iloton. Jos joku haluaa olla sellainen, niin olkoon, kunhan pysyy ihan vitun kaukana musta. Tyyppi siis nököttää hiljaa pieni hymy huulillaan ja varmaan laukeilee pöksyihinsä pelkästä mun läsnäolosta. Jota minä yritän edes jotenkin meluistaa lirkuttelemalla jotakin tyhjänpäiväisyyksiä. (Muistutti lämpimästi entisestä best friend pakotettuna -ystävästäni, joka tunki meille lähes joka päivä, vaikkei hänellä koskaan ollut sanaakaan sanottavana minulle.)
Muutaman tapaamiskerran jälkeen siis totesin, että mielummin jään kotiin viiltelemään ranteita auki kuin vietän aikaa hänen kanssaan. Noh. Hänellä on myöskin tapana laittaa J O K A I L T A Facebookin tsättiin viestiä ehkä noin yhdeksän jälkeen, että mitä kuuluu. Itsellänihän kaikki FB-kilkahdukset tulevat aina iPhonen näytölle, joten saan viestit aina samantien, jos haluan saada. Aluksi vastailin niihin, mutta totesin pian, että nämä olivat yhtä tyhjiä kuin minun sirkutteluni hänen seurassaaan. Hän ei juuri mitään vastaillut ikinä tai kysynyt mitään, mikä olisi johtanut mihinkään keskusteluun. Lopulta lopetin vastaamisen kokonaan, ja koska push-viestinä tuleva viesti ei näy hänelle, että olisin viestin saanut, niin lopulta en enää edes "lukenut" viestejä. Sitä paitsi - tällaisille päivätuttavuuksille pitäisi kyllä riittää ihan minun - lähes päivittäiset - tilapäivitykseni siitä, että mitä kuuluu, koska se on juuri sopivan pinnallista. Ja juuri sen verran, kuin hänen täytyy tietää.
Lisäksi hän laittaa joka viikonloppu perjantaisin ja lauantaisin, että olenko radalla. Kerran tuossa satuinkin juuri hullunhauskan tilapäivityksen laittaman "radalta" ja hän laittaa saman tien viestin, että "onko hauskaa". Kun seuraavana päivänä valittelin krapulaani, niin hän laittoi yksityisviestin, että "onko krapula".
Saako nyt juosta seinään?
3. #Instahuoraus. #Jokaiseen #sanaan #hastagin #laittaminen #on #varmaan #hyödyllistä, #jos # kirjoitat #kaupallista #blogia (nyt enää enää jaksa hästägätä), ja haluat vaikkapa kiinnostaa mainostajia, muutenhan se on kai vain seuraajien kerjäämistä. Miksi sitten haluan, että jos en ole kukaan, niin kuka tahansa seuraisi mua? (Miksi kirjoitan blogia, niin.) Sitä paitsi lukeminen on ihan älyttömän rasittavaa. Käytän itse hastägejä lähinnä vitsillä. Minua ei edes kiinnosta valokuvat, jos ne ovat räpsyjä. Otan itse räpsyjä hetkistä, jotka ovat hauskoja siinä hetkessä, ja jaan, mutta kaikki se menee hyvin nopeasti ohi. Itse asiassa liityinkin Instagrammiin vain seuratakseni alaikäisten kämppisteni herutuskuvia. Onneksi olen ratkaissut tämän ongelman niin, että lakkasin seuraamasta kaikkia instahuoraajia. Itse asiassa Instassa ei ole oikeastaan mitään kiinnostavaa. Jossain vaiheessa seurasin Lena Dunhamia, koska ajattelin, että hän olisi mielenkiintoinen, mutta ei.
4. Tilapäivitykset englanniksi jos englantisi on paskaa. Tässä on kaksi ajalajia. Ne, jotka tietää, etteivät osaa englantia, ja ne jotka luulevat osaavansa, vaikka lauseiden sanajärjestykset ovat Yoda-tasoa, tiettyjen sanojen oikeinkirjoitusta ei viitsitä tarkastaa, finglisismien rankka viljely... you name it. Yleisesti jälkimmäiset saattavat vaikuttaa ihan ookoilta, koska siellä saattaa välillä olla jokin tosi hieno sanakirjasta katsottu sana välissä. Ensimmäiseen lajiin menee taas ulkomaalainen, Suomessa asuva kaverini, joka ei ole koskaan vaivautunut opettelemaan suomea eikä englantiakaan kunnolla, hän ei halua tehdä mitään paskaa duunia (koska ei saa mitään duunia kun ei viitsi opetella mitään kieltä) joten on työttömänä - ja hänellä on kuitenkin hirveästi asiaa, ja yleensä asia koskee muuten sitä, että miten paska maa Suomi on ja miten paskasti täällä on asiat. (Tässä voi tietty kysyä, että miksi itse kirjoitan paskaa suomea. Koska #osaan_mutten_kerro ja #tää_on_mun_blogi.) Olen muuten ratkaissut em. ongelman sillä, että ko. tyyppien tilapäivitykset eivät tule fiidiini, mutta käyn välillä silti - muistaessani (joka on onneksi harvemmin ja harvemmin) - stalkkaamassa heitä ja tietenkin paheksumassa.
5. FB-kaverit, joilla on alle 100 kaveria, vaikka he ovat FB:ssä hyvin aktiivisesti. Koska muutaman kymmenen saa kerättyä helposti sukulaisista ja joistakin muutamasta vanhasta luokkakaverista, muutamasta vanhasta armeijakaverista ja ehkä kaverin vaimosta. Ja sitten kun tiedät, että olet sellaisen kaveri, joilla ei ole kovin montaa kaveri FB:ssä eikä myöskään IRL, niin siitä tulee myöskin vähän luuseriolo.
6. Tinder. Ensinnäkin se, että miten myöskin itsemurhahalut nousevat, kun selaan Tinderiä (jonka olen siis selannut jo monta kertaa loppuun, mutta aina jostain ponnahtaa lisää). Onpa rumia miehiä. Siis ikäisissäni. Ja selaan siis kuitenkin skaalalla 35-45, vaikka tosiasiallisesti kaikki yli 40 menevät saavat minut masentumaan vielä lisää. Jos joku on edes yhtään hyvännäköinen, niin se on tyyliin 166-senttinen, niin kuin se yksi, jonka vahingossa satuin tapamaan Tinderin kautta, kun olimme sillä hetkellä samassa paikassa. (Joka oli kyllä erittäin hauska tyyppi ja saatan tavata hänet uudelleenkin, koska voin hyvin olla ystäviä 166-senttisten kanssa.)
7. Blogini lukijat.
---
Olipas puhdistavaa!
1 kommentti:
:p hahaa! :D
Lähetä kommentti