tiistai 14. lokakuuta 2014

Liikunnan iloja ja suruja

Eilinen ilta venähti aivan liian pitkälle jo aamuun asti kommentoiden WhatsAppissa jotakin typerää 5D-dokkaria, tosin itse katsoin välillä, kun isot miehet itkivät ruotsinkielisellä tekstityksellä ultimate maraton -dokkarissa. Se oli jotenkin pysäyttävä dokkari. Ihan mielipuolista. Siinä pitää jo olla jotain suuria henkilökohtaisia "issueita" (ongelma-sana ei toimi suomeksi tässä), kun juoksee 100 kilometrin päivälegejä jalat rakoilla, tyyppejä kuolee, tyypit oksentaa ja muutenkin meno on hyvin extremeä. Olen kai muistanut mainita, miten paljon vihaan juoksemista. Siitä soljuinkin sujuvasti Eat, Pray, Love -leffaan, joka oli hirveää soopaa, mutta jonka jälkeen alkoi tehdä mieli makaronia (M A K A R O N I A niin kuin ennen vanhaan, ei mitään pastaa, haloo). Aamuneljältä en sitä viitsinyt keitellä, mutta aamupalaksi sitä oli pakko saada!

Nyt olenkin sitten ihan tööt. Ärsyttävää. En edes harrasta mitään tuollaista tsättäilyä, mutta näemmä sitten kun siihen turhanpäiväiseen naputteluun lähtee, niin se on sitten siinä - vielä tulee joku tärkeä sanottava.

Näemmä syksyn tullen ihmisillä on taas liikuntakärpäsen puremaa, kun kaikki liikuntapaikat ovat niin täyteen tuupattuja. Tässäkin on näkymä, mitä olen kytistänyt koko viikonlopun ja tämän päivän, että jos nolla muuttuisi edes ykköseksi:

Nyt kun haluaisin keskittyä tuohon crosstrainingiin kunnolla, niin tilanne on sitten aina tämä. Ja sitten siellä on tietenkin paikalla tyyppejä, jotka eivät ole ilmoittautuneet netin kautta ja siellä ollaan sitten nenä perseessä punnertamassa. Sama juttu oli myös eilen salilla. En haluaisi viettää siellä pitkää aikaa, mennä vaan tekemään treenini ja lähteä kotiin, mutta sitten, kun oikein suunnittelet, niin siellä joku on sitten rakentanut pesän johonkin laitteeseen, tai hautoo käsipainoja toivoen, että niistä kuoriutuis pikkubodareita, niin siellä saa sitten pällistellä hetken ympärilleen ja tehdä sitä ja niillä painoilla, mihin pääsee käsiksi. Joka kerta ärsyttää. Mä en ole sitä tyyppiä, joka menee puhumaan kellekään, että "onko sulla vielä paljon tässä".

Tähänkin kaupunkiin tuli jokin halpiskuntosali, toinenkin on kuulemma tulossa. En ole käynyt, tuskin tulee käytyä, miksi kävisinkään. Ohi olen mennyt, siellä sitä vasta täyttä onkin. Onneksi näyttää siltä, että kaikki kaupungin ulkomaalaiset miehet ovat löytäneet sinne. Ihmislaji, jota en voi kestää. Täällä ei ole (aaaaaaaa sain varattua paikan, jeee!) sellaista suuren metropolin meininkiä, jossa ulkomaalaiset miehet olisivat kotoisin muualta kuin paikallisista kebab-ravintoloista. Ja ihan nyt satun ilman sen suurempia rasistisia kommentteja inhoan niitä tyyppejä tyypillisine käyttäytymisineen sydämeni pohjasta. (Kuten myös salilla kuvailijoita ja musiikin kuuntelijoita, jotka eivät myöskään mitenkään muuten huomioi ympärillä olevia ihmisiä.) No, kuulostaahan se tietty idioottimaiselta maksaa tyytyväisenä 65 euroa kuussa salilla käynnistä, kun voisi maksaa vain siitä puolet, mutta voisin mielelläni maksaa enemmänkin, jos se poistaisi tiettyjä, tietyntyyppisiä saliloisijoita.

Ja tietty jos elämässä olisi tarjolla kannettavaa, raahattavaa, hakattavaa puuta ja muuta rymyämistä, niin vaihtaisin kuntosalit mielelläni oikeaan fyysiseen tekemiseen.

Monesti ehkä juuri tuosta yllä mainitusta syystä tulee myös mietiskeltyä sitä, että miksi sitä pitää ylipäätään liikkua. Jos ei oikeasti tarvii tehdä mitään fyysistä työtä. Onhan se sohvalla makaaminen ja paskan suuhunsa mättäminen tietty mukavaa. Mut taas toisaalta, kun on kuitenkin jotain pakollisia työhommia, mitä pitää tehdä, että voi mättää lisää paskaa suuhunsa, niin liikunnasta saa vaan lisää energiaa. Sitä ei saa ottamalla välikuolemaa tai päikkäreitä, vaikka onhan nekin kivoja. Toinen juttu on se, että miten paljon ylipaino vaikuttaa vaan ihan yleisesti kaikkeen muuhunkin terveyteen. Se on hienoa, kun ylipainon vuoksi sydän sakkaa ja sitten saat jonkun aivoinfarktin ja sitten pahimmassa tapauksessa oot loppuelämäsi "vähän sinnepäin". Omalta osalta ulkonäöllisesti treenaamisella ei varmana ole mitään vaikutusta omaan viehättävyyteeni, luonne kun on perseestä, niin sitä ei paljoa piukalla pepulla korjailla.

Mutta niin, mitä se on itselle? Mielen virkistymistä, rentoutumista, itsensä haastamista. Tuntee olevansa elossa, kun sydän hakkaa ulos rinnasta. Kuulumista joukkoon. Mistään se ei ole koskaan kyllä ollut pois.

Ei kommentteja: